perjantai 20. maaliskuuta 2009

Koska kouluammuskelu Otaniemessä? Tuskin koskaan.

Työskentelin opettajana TKK:lla molempien kouluammuskelujen tapahtuessa. Väistämättä tuli mieleen, että ihan hyvin moinen tapaus olisi voinut sattua myös omassa opinahjossa. Asiaa tarkemmin pohdittuani en pidä tätä todennäköisenä.

Suomen kouluammuskelut eivät tapahtuneet Helsingin, Espoon eikä Vantaan opinahjoissa "hesalaisten jenginuorten" (kuka muistaa vielä sen TV-mainoksen?) tekosina. Molemmat sattuivat pienellä paikkakunnalla. Tämän (tai tämänsuuntaisen) teorian on joku jo esittänytkin, mutta kouluammuskelun riittäviksi ehdoiksi ei tarvita kuin
  • väkivaltaa ongelmanratkaisukeinona ihannoiva kulttuuri (jollainen Suomesta(kin) löytyy)
  • vakaumus, joka sallii väkivallan käytön (vaikea kuvitella esim. buddhalaishippiä pyssyn varteen heilumaan)
  • se, että enemmän tai vähemmän psyykkisesti häiriintynyt ihminen on joutunut (pakko)yhteisössä asemaan, johon hän ei mielestään kuulu.
Riittävän suuressa "yhteisössä" (suurkaupunki tai suuri yliopisto) on se hyvä puoli, että yksilö voi valita, missä seurassa hän aikaansa viettää. Ei ole mitään pakkoyhteisöä. Henkilön X ei ole pakko viettää aikaa ihmisten kanssa, jotka ovat sattuneet syntymään maantieteellisessä paikassa Y vuonna Z, vaan hän voi valita, viettääkö aikansa shakkikerhossa, kaljabaarissa vai seurakunnassa. Suomalainen yliopisto "tule ja mene milloin haluat" -kulttuureineen vähentää sekin kenenkään silmätikuksi joutumisen riskiä.

Kolikon kääntöpuolena on tietenkin se, että korkeakouluopiskelija voi kärsiä yksinäisyydestä. Ja monet kärsivätkin.

Yhteisöllisyys on nykyajan muotisana; sitä tarjotaan säännöllisesti patenttilääkkeeksi tilanteisiin, jossa yksilö tai yksilöt voivat pahoin. Kun ollaan oikein yhteisöllisiä, syntyy kiva yhteisö, kaikki voivat hyvin. Asiasta voi olla myös eri mieltä.

1 kommentti:

  1. http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Joukkosurma+siirtolaiskeskuksessa+USAssa/1135244929500

    Aseistautunut mies avasi tulen Binghamptonin pikkukaupungin siirtolaiskeskuksessa New Yorkin osavaltiossa.

    Taas (ikävä kyllä) teorialle vahvistusta...

    VastaaPoista